Sun Volleyn hallitus on tehnyt päätöksen luopua lentopallon Mestaruusliigapaikasta ja tukee kaikin keinoin oululaista lentopalloseura Ettaa tulevaisuuden tavoitteissaan miesten Mestaruusliigassa. Sun Volleyn toiminta jatkuu ja oululaiset seurat ovat sopineet yhteistyöstä alueellisen lentopallon kehittämisestä ja pitkäntähtäimen suunnitelmasta.
Sun Volley
Sun Volley elää intohimosta lajiin. Fanimme ovat saaneet ja saavat elää mukanamme niin tappioissa kun voitoissa aina Suomenmestaruuteen saakka. Kaikki eivät meihin aina usko, eikä me sitä odotettakaan. Me pelaamme kaikille niille, jotka uskovat omiin ja haluavat elää mukanamme. Meille logo rinnassa on tärkeämpi kuin nimi selässä. Haluamme voittaa, tehdä parhaamme ja tarjota tunteita. Lentopallo on tunne peli. Kaikkensa antaneena voi pelin jälkeen seistä pää pystyssä, oli lopputulos mikä tahansa. Yksikään peli ei jätä ketään kylmäksi.
Sun kaupungista
Sun Volley on paikallinen joukkue. Suurin osa pelaajista on kasvanut ja elänyt Oulun seudulla. Monet ovat tuttuja jo vuosien takaa, olette nähneet kuinka alueen junioreista on kasvanut liigapelaajia ja liigapelaajista liigan tähtiä. Tunnette meidät myös kentän ulkopuolelta, olemme tuttujanne, veljiänne, sukulaisianne, ystäviänne, pelikavereitanne, koulukavereitanne, työkavereitanne, lapsuudenkavereitanne, aina jotakin hyvin monelle teistä. Treenaamme samoilla saleilla, kuljemme samoja katuja. Tämän alueen puolesta treenaamme ja pelaamme joka päivä.
Sun elämys
Työ tehdään yksittäisissä harjoituksissa, viikkojen ja kuukausien ajan yhdessä joukkueen kesken. Satoi tai paistoi. Silloin kun kukaan ei ole katsomassa, taputtamassa tai kannustamassa. Menemme joka pallon perään, jokaisessa treenissä, jokaisessa tilanteessa. Sormia vääntyy, palohaavoja tulee, törmäyksiä sattuu. Mutta se on merkki että annamme kaikkemme. Pintanaarmut ja mustelmat on kaukana sydämestä, sieltä mistä intohimo ja rakkaus lajiin tulee. Se on elinehto sille, että voimme näyttää parastamme ja tarjota huippuelämyksiä lentopallofaneille.
Lentopallon miesten liigakarsinnat saatiin käyntiin torstaina Oulussa, kun Sun Volley ja 1-sarjalainen Kyyjärven Kyky kohtasivat ensimmäisen kerran. Liigakarsinnat ovat aina henkinen koetin kivi molemmille joukkueille. Liigajoukkueella se näkyy motivoitumisen puolella, kuinka syttyä otteluihin joita ei toivoisi pelaavansa, mutta ne on nyt kuitenkin pakko pelata. Haastajalla lähtökohdat ovat helpommat, mutta paineet kasautuvat tilanteissa joissa pitäisi pystyä …
Sun Volley kohtaa ensi torstaina alkavissa liigakarsinnoissa 1-sarjalaisen Kyyjärven Kykyn. Kyky voitti 1-sarjan pudotuspeleissä Vaasan Kiiston otteluvoitoin 2-0 ja eteni sen turvin liigakarsintaan. Kyyjärvellä on kasassa todella mielenkiitoinen joukkue, sillä kolmen ulkomaalaisen lisäksi joukkuessa pelaa miesten A-maajoukkueen ykköslibero Pasi Hyvärinen sekä Muuramen Lentopalloa usean liigakauden ajan edustanut Jaakko Aninko. Ottelusarja pelataan paras viidestä systeemillä. Sun …



