Sun Volley otti voiton Oulun toisessakin paikallisottelussa Ettasta. Marraskuun 3-2- voiton jatkeeksi Sami Kurttilan otettaan terästäneet “aurinkolapset” ottivat nyt vierasvoiton 1-3 (22-25, 14-25, 25-21, 19-25). Voitto oli Sun Volleylle kolma perättäinen ja joukkue aikoo pitää tiukasti kiinni pudotuspelipaikasta. Nyt Sun Volley on yhdeksäntenä tasapisteissä viivan päällä olevan Sammon kanssa ja kolme pistettä paikalliskilpailija Ettan perässä. …
Sun Volley
Sun Volley elää intohimosta lajiin. Fanimme ovat saaneet ja saavat elää mukanamme niin tappioissa kun voitoissa aina Suomenmestaruuteen saakka. Kaikki eivät meihin aina usko, eikä me sitä odotettakaan. Me pelaamme kaikille niille, jotka uskovat omiin ja haluavat elää mukanamme. Meille logo rinnassa on tärkeämpi kuin nimi selässä. Haluamme voittaa, tehdä parhaamme ja tarjota tunteita. Lentopallo on tunne peli. Kaikkensa antaneena voi pelin jälkeen seistä pää pystyssä, oli lopputulos mikä tahansa. Yksikään peli ei jätä ketään kylmäksi.
Sun kaupungista
Sun Volley on paikallinen joukkue. Suurin osa pelaajista on kasvanut ja elänyt Oulun seudulla. Monet ovat tuttuja jo vuosien takaa, olette nähneet kuinka alueen junioreista on kasvanut liigapelaajia ja liigapelaajista liigan tähtiä. Tunnette meidät myös kentän ulkopuolelta, olemme tuttujanne, veljiänne, sukulaisianne, ystäviänne, pelikavereitanne, koulukavereitanne, työkavereitanne, lapsuudenkavereitanne, aina jotakin hyvin monelle teistä. Treenaamme samoilla saleilla, kuljemme samoja katuja. Tämän alueen puolesta treenaamme ja pelaamme joka päivä.
Sun elämys
Työ tehdään yksittäisissä harjoituksissa, viikkojen ja kuukausien ajan yhdessä joukkueen kesken. Satoi tai paistoi. Silloin kun kukaan ei ole katsomassa, taputtamassa tai kannustamassa. Menemme joka pallon perään, jokaisessa treenissä, jokaisessa tilanteessa. Sormia vääntyy, palohaavoja tulee, törmäyksiä sattuu. Mutta se on merkki että annamme kaikkemme. Pintanaarmut ja mustelmat on kaukana sydämestä, sieltä mistä intohimo ja rakkaus lajiin tulee. Se on elinehto sille, että voimme näyttää parastamme ja tarjota huippuelämyksiä lentopallofaneille.
Sun Volley antoi presidentinvaalipäivän kunniaksi kovan näytön osaamisestaan. Vastaanottavana osapuolena oli kärkijoukkueita kumoon tahkoillut Pielaveden Sampo, joka kärkkyy kovasti pudotuspelipaikkaa syksyisen karun pistemenetyksensä jälkeen. Sun Volley ei Sampon kovaa pelaajalistaa kumarrellut, sillä joukkue oli keskiviikon tappioputken katkaisun jälkeen kuin uudesti syntynyt. Tiikerit-ottelussa hyvät näytöt antanut passari Mikko Kallioniemi pääsi irti myös Sampo ottelussa ja jälki …
Sun Volley lähti keskiviikkoillan kotiotteluunsa Kokkolan Tiikereitä vastaan kuuden ottelun tappioputki niskassaan. Sarjassa perää pitävällä Tiikereillä oli puolestaan alla kotivoitto Saimaa Volleysta. Sun Volley osoitti henkistä vahvuutta pystymällä lähettämään vieraat kotimatkalle 3-0 tappion saattelemana. Ottelun alku ei ollut Sun Volleylle paras mahdollinen. Tiikereiden nuori sentteri Tommi Siirälä viipyi syöttyruudussa aina 0-4 tilanteeseen saakka. Siirilän syöttö …



