
Sun Volley antoi presidentinvaalipäivän kunniaksi kovan näytön osaamisestaan. Vastaanottavana osapuolena oli kärkijoukkueita kumoon tahkoillut Pielaveden Sampo, joka kärkkyy kovasti pudotuspelipaikkaa syksyisen karun pistemenetyksensä jälkeen.
Sun Volley ei Sampon kovaa pelaajalistaa kumarrellut, sillä joukkue oli keskiviikon tappioputken katkaisun jälkeen kuin uudesti syntynyt. Tiikerit-ottelussa hyvät näytöt antanut passari Mikko Kallioniemi pääsi irti myös Sampo ottelussa ja jälki oli varsin hyvää. Kallioniemi pyöritti erittäin monipuolista peliä laidoista ja keskeltä. Viime peleissä yskinyt hyökkäyspeli oli nyt aivan toisesta ääripäästä. Erityisesti hurjassa vireessä oli hakkuri Alan Soares, jonka yhteistyö toimi Kallioniemen kanssa mallikkaasti.
Sun Volley suurin vahvuus tänään oli todella vahva syöttöpeli koko joukkueen toimesta. Ensimmäisessä erässä Sun Volley suorastaan riepotteli vierasjoukkuetta, kun Alan Soares aiheutti tuhojaan Sampon vastaanotolle kerta toisensä jälkeen vaikeilla aloituksillaan. Soares aloitti ensimmäisessä erässä kaikkiaan kolmetoista kertaa, joista neljä oli suoria pisteitä ja yhdeksän todella vaikeaa. Aloitustalkoisiin osallistui myös muu joukkue, sillä jokaiselle pelaajalle kirjattiin tilastoihin vähintään yksi ässäsyöttö, yhteismäärän päätyessä yhteentoista.
Kaksi ensimmäistä erää oli täydellistä Sun Volleyn näytöstä. Sampo ei tuntunut pääsevän myöskään millään Sun Volleyn kovan torjunnan ohitse. Juha Aho oli tänään ilmatilan herra kuudella torjunnallaan. Häntä säesti Kallioniemi ja Soares nappaamalla kolme torjuntaa mieheen.
Sun Volleyn vastaanoton vielä toimiessa hienosti koko ottelun lävitse, ei voittajasta ollu epäselvyyttä. Kolmatta erää pelattiin tasalukemissa puoleenväliin saakka, jonka jälkeen Sun Volley pisti isomman vaihteen silmään ja karkasi selvälle etumatkalle. Erän lopussa Sampo pääsi vielä kaunistelemaan lukemia, mutta Sun Volley lopetti Sampon taonnan lukemiin 3-0 (25-12, 25-15, 25-21).
Sun Volleyn päävalmentaja Sami Kurttila oli varsin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
- Ehdottomasti kauden paras peli tähän asti. Voiton arvoa nostaa, että se tuli yhdestä meidän päävastustajasta. Sekä me, että Sampo taistellaan samoista sijoista ja pudotuspeleihin menosta. Minusta tämä ei myöskään ollut kenenkään yhden pelaajan voitto vaan joukkue oli tänään tähti.
- Meidän ongelmat viime aikoina on olleet päänsisäisiä. Nyt on keskitytty henkisen puolen parantamiseen. Virheiden määrää saatiin karsittua rajusti viime pelistä.
- Kolmas erä on ollut selvästi meidän heikoin erä koko kauden, kun taas ensimmäinen on ollut niissä tilastoissa paras. Ehkä meillä on ollut välillä liian kiire voittaa peli. Kärsivällisyys ja keskittyminen tarkoittaa myös sitä, ettei kaikkia pelejä voi voittaa suoraan kolmessa erässä. Nyt tehtiin ihan tietoisesti jutut pukukopissa vähän erillä tavalla kuin ennen. Taktiikassa ei paljon ollut muutettavaa kahden näin loistavan erän jälkeen, joten keskityttiin vaan seuraavaan palloon.
- Mikko Kallioniemelle vasta toinen liigapeli avauskuusikossa ja toinen voitollinen ottelu. Tunnollinen harjoittelu tuottaa tulosta ja Mikko tappelee tosissaan ykköspassarin paikasta. Kilpailutilanne joukkueen sisällä näyttää hyvältä.
Sampon päävalmentajan Jukka Tuovisen mietteet olivat syystäkin synkemmät kuin kollegansa:
- Alkuvuoden aikaisempien pelien perusteella on minulle täysi mysteeri, miten pystyttiin pelaamaan näin huonosti.
- Sun Volleyn syöttö kulki hyvin, mutta jos tuollaisella syötöllä pystytään yllättämään näin monta kertaa niin jotain on pahasti pielessä. Pelin jälkeen kävin vain ilmoittamassa pelaajille, että huomisiltana on vuorossa palauttavaa reeniä.
Ottelun pistemiehet:
Sun Volley: Soares 22/+15, Aho 14/+12, Savimäki 8/+5
Sampo: Sammelvuo 10/0, Salgado 7/-2, Säisä 6/+3